perjantai 2. lokakuuta 2015

Turistin päivä San Franciscossa

1.10. San Francisco

Olimme varanneet "Early bird" tiketit ensimmäiseen Alcatrazille menevään laivaan klo 8.45. Talsimme hotellilta laiturille 33, jolta laivat lähtivät. Ei muuta kuin jonoon Amerikan malliin eli pari rouvaa oli tarkastamassa lippuja siis peräjälkeen jonka jälkeen he kovasti käskien paimensivat ihmisiä. Olo oli kuin olisit ollut menossa suorittamaan tuomiota saarelle. Saarella kuulema käy 5000 ihmistä päivässä, joten tuo ensimmäinen laiva oli ihan hyvä idea. Matka kesti jonkun minuutin.


Purkauduimme laivasta ja rannalla oli henkilö kertomassa saaren käytäntöjä. Lavalle tuli myös vanhempi herrasmies, joka oli ollut vankina saarella. Hän möi omaa kirjaansa saaren myymälässä. Sitten mentiin kiertämään. Oli aikamonen nousu sellirakennukseen, joka sijaitsi saaren päällä. Kierrokselle sai äänioppaan, kuulokkeista kuului sekä vankien että vartijoiden opastusta kustakin paikasta. Oli ihan kiinnostava kiertää saari ja rakennukset ja kuulla vähän juttuja saaresta.

Kiinnostavin juttu kuitenkin oli, että intiaanit olivat vallanneet saaren 1969 ja pitäneet sitä hallussaan melkein kaksi vuotta. Valtaamisesta oli alkanut ns. amerikan intiaanien herääminen vaatimaan oikeuksiaan. Valtaus oli päättynyt liittovaltion seriffien toimiin. Tulolaiturilla ja muuallakin näkyi vielä jälkiä ko ajasta.






Saarella meni parisen tuntia. Hyppäsimme laivaan ja ajoimme rantaan.

Pikaisen hotellilla käynnin jälkeen sitten alkoi lysti. Kävelimme lähellä olevalle Cable Car linjan päätepysäkille ja ostimme liput, a 17$, jolla sai rajattomasti ajaa San Franciscon julkisissa kulkuvälineissä päivän ajan. Rälläsimme elokuvista tutuilla avo kaapelivaunuilla ympäri keskustaa koko päivän pysähdellen siellä täällä.


Vaunujen kuljettajat ja rahastajat olivat hauskaa, välitöntä sakkia. Kuvassa yhden vaunun rahastajarastavaari


Lopuksi hyppäsimme pois Lombard -kadun kiemurakohdassa ja kävelimme lähelle hotellille. Laitoimme vielä kyydistä pois hypätessä hyvän kiertämään ja tyrkkäsin lippumme hämmästyneelle nuorelle parille, jotka olivat nousemassa vaunuun. Kysyin toki ensin, oliko heillä lippuja? Ei ollut, joten liput kouraan saatteella "unlimited rides today". Nuoret olivat ihan riemuissaan, mukavaa.

Illalla kävelimme vielä reilun kilometrin päähän ohjaaja F.F. Coppolan kahvila Zoetropeen syömään. Otimme pitsaa, joka oli hyvää kuin mikä. Ja hintavaa. Palvelu sen sijaan oli ihmeen hidasta. Meidät pöytään ohjannut kaveri oli opiskellut tv:stäkin tutun tanssija/opettaja Jukka Haapalaisen kanssa joskus jossain. Luonnehti herraa sanalla "hilarious".

Tilasimme myös tottakai pöytään pullon Coppolan viiniä. Selvisi myös, että Coppolan nykyään omistaman viinitilan perustaja oli 1800- luvun lopulla suomalainen merikapteeni Gustave Niebaum, jonka ansiosta Napa Valley viinit olivat alkaneet kukoistaa.
Kuvassa talo, jossa kahvila sijaitsee




Alueella, jossa kahvila sijaisee, oli paljon italialaisia ravintoloita sekä epämääräisiä luukkuja nimeltään mm. Mona Lisa 3 ja Sin City jotain. Vaimo ei päästänyt tutkimaan ko baareja, joten kävelimme nukkumaan.

Mukava päivä. Aamulla liikkeelle klo 8.00 ja hotellille illalla 22.00, siinäpä mittaa turistin päivälle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti